KUMMUN SEUDUN ERÄMIEHET RY

 

Kummun Seudun Erämiehet ry:n perustamista enteilevänä seikkana voitaneen pitää jo vuonna 1957 koottua hirviseuruetta. Alussa seurueeseen kuuluivat Yrjö Jääskeläinen, Toivo Kanninen, Aulis Laukkanen, Onni Ruotsalainen, Veikko Vesterinen sekä Tauno Tuovinen

 

Syksyn metsästykseen anottiin yhden hirven kaatolupaa. Hirveä metsästettiin jo jonkin aikaa, mutta ei sitä ei vain saatu. Olisiko ollut vähän äkkinäisyyttäkin uudessa asiassa. Sitten hankittiin ulkopuolinen koira ja koiramies avuksi. Ja jahtiin lähdettiin Lampilan maille, siellä oli tavattu tuoreet hirvenjäljet. Hirvet, kaksi kappaletta, olivat tulleet Saastamoinen Oy:n puolelta, ja niinpä pantiin ahtaalle rajalinjalle jälkien päälle Onni Ruotsalainen passiin. Koiramies antoi ohjeen, että kun lasket piippua säkäkaaren päältä alaspäin, min karvojen alkaessa näkyä paina liipaisinta. Hirvi putoaa siihen paikkaan. No hirvi tuli rajalinjalle, Onni teki työtä käskettyä ja hirvi jäi siihen, omalle puolelle. Hyvät ohjeet ja kylmät hermot antoivat tulokseksi seurueen ensimmäisen hirven. Koira vei vielä toisen hirven eteenpäin, josta Kukertaja sai ammuttua oman hirvensä hieman myöhemmin. Sielläkin Onni Ruotsalainen oli sivustapassissa.

 

Tästä hirvenkaadosta on kaksikin valokuvaa. Toisessa kuvassa seisoo hirven kaataja Onni Ruotsalainen saaliinsa kanssa, jota myös hirviä haukkunut koira on tullut haistelemaan. Toisessa kuvassa on koko hirviseurue lukuun ottamatta kuvaajaa, Tauno Tuovista. Kuvassa ovat oikealta alkaen: Yrjö Jääskeläinen, Veikko Vesterinen, Aulis Laukkanen, Onni Ruotsalainen, Toivo Kanninen sekä seurueeseen kuulumaton, muuten vain paikalle osunut kyläläinen, ja vasemmalla avustamassa ollut koiramies, nimi tuntematon.

 

Perinteisesti aina kun saadaan hirvet kaadettua, pidetään hirville tavallaan hautajaiset. Myös tälle ensimmäiselle hirvelle niin tehtiin, juhlinta aloitettiin oletettavasti jo kaadon jälkeen kaatoryypyillä. Aiemmin kesällä oli tilattu ” Hula-Lassilta”, “, Luotolan Lassilta, satsi pontikkaa tätä varten. Hirvi tuotiin metsästä ja nyljettiin, samanaikaisesti piti saada vietyä sana Koivuharjun Jussille, että tulisi hautajaisiin. Parahiksi sattui siitä kulkemaan Mustalais-Nestori Koivuharjuun päin, jolle annettiin tehtäväksi viedä viesti Jussille. Jussia ei vain alkanut kuulua, jolloin eräs hirvimies arveli, että missähän se Jussi viipyy, vaikka sille lähetettiin se mustareunainen kirje. Siihen aikaanhan hautajaiskutsut lähetettiin mustareunaisina kirjeinä.

Ruotsalaisen Onni oli Kukertajan sivustapassissa, ja tuli sitten aikanaan oman hirven juhlintaan samalla kyydillä Keiteleläisen poliisin, Luolamon kanssa. Luolamollekin tarjottiin pontikkaa, joka kehui sitä vallan erinomaiseksi.

 

Varsinaiset hirvipeijaiset pidettiin sitten myöhemmin Lampilassa. Kyseessä siis oli seurueen ensimmäiset. Emäntinä toimivat Aino Vesterinen ja Aura Kanninen sekä heidän vikkelänä apurinaan Veikko Vesterinen.

Virallisesti Kummun Seudun Erämiehet piti perustamiskokouksensa 8.5.1958 Purolassa. Kokouksen puheenjohtajana oli Yrjö Jääskeläinen ja sihteerinä Tauno Tuovinen. Lisäksi paikalla olivat Onni Ruotsalainen, Aulis Laukkanen, ja Toivo Kanninen. Samassa kokouksessa edellä mainittujen lisäksi hyväksyttiin jäseniksi
Martti Laulainen, Juho Paananen ja Veikko Vesterinen. Siitä läksi virallisesti käyntiin Kummun Seudun Erämiehet, joka hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 28.11.1958.

 
Vaikka ehkä alkukimmoke seuran perustamiseksi olikin hirvenmetsästys ja kaatolupien anominen siihen, keskusteltiin jo samassa perustamiskokouksessa muun riistan kuin hirven rauhoitusalueesta, ja joka sitten astuikin voimaan 27.9.1958. Alue käsitti Lampilan, Purolan, Siirtolan, Hovin, Pekkalan, Niittylän, Korpelan, Aholan, Tienhaaran, Koivuharjun ja Paavolan maat, eli käytännössä silloisen Kummun kaupan ja Koutajärven välisen alueen.

Tästä samasta kokouksesta alkoi myös Yrjö Jääskeläisen pitkä ja ansiokas puheenjohtajakausi, joka jatkui aina vuoden 1987 talvikokoukseen, eli lähes 29 vuotta.

Marraskuun lopussa johtokunta totesi hirvenmetsästyksen epäonnistuneen lähinnä kunnollisen hirvikoiran puuttumiseen, jonka vuoksi päätettiin hankkia seuralle karhukoiran pentu. Sijoituspaikaksi koiralle tuli Reittula. Myöhemmin tämä samainer koira taisi oppia kiertelemään maitolavojaja syömään niistä ihmisten voipaketit.

Hirvimiehet pitivät tukikohtinaan alueella olevia taloja, omistajien luvalla tietenkin, aina sen mukaan missä päin metsästys kulloinkin tapahtui. Samalla sotkeutui myös vaimoväki tähän hirviruljanssiin kahvittelulla ja kuulemalla joskus hyvinkin reheviä, pääasiassa metsästysjuttuja.

 
Aina silloin tällöin heräsi ajatus omasta majasta. Ensimmäinen merkintä tästä on pöytäkirjassa vuodelta 1967, mutta silloin ei sopivaa paikkaa vielä löytynyt. Yleisessä kokouksessa 1.3.1984 sitten päätettiin maja hankkia, ja 13.6.1985 talo päätettiin ostaa Tyyne ja Heikki Töntsiltä. Kesäkokous 19.8.1985 hyväksyi kauppakirjan ja lainajärjestelyt metsästysmajasta. Majan kunnostus aloitettiin pikapuolin ja sitä on jatkettu eri tavoin koko ajan. Kansan suussa, ehkä eniten hirvimiesten emäntien keksimänä maja on ristitty Kummun Seudun Erämiesten turvakodiksi, jossa ennen kaikkea hirvimiehet ovat olleet pölynimuripakolaisina. On myönnettävä, että majan seinillä olisi monta tarinaa kerrottavinaan, osa ehkä reilustikkin sammaltaen

Vuodesta 1987 lähtien seuran puheenjohtajana on ollut Erkki Hyvönen ja vuodesta 1999 Heimo Paananen. Vuodesta 2003 Kari Pulkkinen ja vuodesta 2006 Esko
Utriainen, joka jatkaa edelleen.

Vuonna 1991 saatiin seuran käyttöön standaari ja hihamerkki. 1990 järjestettiin ensin suunnitte1ukilpailu, jonka voitti Mikko Kannisen työ. Merkillepantavaa on, että suunnittelukilpailuun osallistuivat myös Kummun koulun oppilaat kuvaamataidon tunneillaan. Kaikki oppilaat palkittiin pienillä tuomisilla, kun seuran edustaja kävi koulua kiittämässä mielenkiinnosta asiaan ja kertoen samalla metsästyksestä ja Kummun Seudun Erämiehistä.

Vuonna 2000 jo heti keväällä alettiin suunnitella kahden laavun rakentamista Kummun Seudun Erämiesten ja Metsolan Metsästysseuran alueille Kymmene Oy:n maille. Kymmene Oy lahjoitti puut, Metsola hankki kattohuovat ja naulat ja Kummun Seudun Erämiehet sahauttivat lankut a laudat sekä rakensivat laavut. Toinen laavu tehtiin Tikkasenmäelle, toinen Paralan tien varteen. Tikkasenmäelle tehtiin vielä pienehkö näköalatomi ja lapsille pulkkamäki. Laavut ovat kaikkien matkalaisten vapaassa käytössä. Ja kävijöitä on ollut runsaasti.

 
Seuraavana vuonna, 2001, rakennettiin metsästysmajan pihaan halkoliiteri. Ennen kaikkea nuoret miehet, Kai Kumpulainen ja Pekka Stranius olivat kätevinä timpureina. Ja liiterin etuseinään teki Keijo Kumpulainen komean linnunpöntön.

Jo vuonna 2001 syksyllä, hirvenmetsästyksen aikaan, alettiin joukolla pohtia mahdollisuutta rakentaa Porttilan tontille lahtivaja. Mietittiin rahoitusta, lainanahan se pitäisi ottaa, vajan hintaa, takaisinmaksua ja niin edelleen. Syksy pohdittiin asiaa ja talvikokouksessa päätettiin lahtivaja sitten rakentaa. Osuuspankista saatiin 20000 euron laina. Monien vaiheiden jälkeen päätettiin myös anoa avustusta Ylä-Savon Veturi ry:ltä. Paperisota oli kyllä valtava. Työt aloitettiin toukokuussa 2002 heti puolen välin jälkeen. Kesällä tuli päätös, että oli saatu avustusta noin 15000 euroa. Ja niin se vain lahtivaja valmistui ennen hirvenmetsästyksen alkua. Talkootöitä tehtiin kyllä runsaasti, noin 2500 tuntia. Eikä ihmeempiä riitoja ollut.

 
Lattiaa päällystettäessä Utriaisen Esko joutui kävelemään siellä sukkasillaan vähän aikaa. Liekö tarttunut sukan pohjaan hiukan pinnoitetta, sillä Eskon laittaessa kengät jalkoihinsa ja jonkin alkaa työskenneltyään, jämähti sukat ja kengät jalkaan kiinni. Porukalla niitä yritettiin repiä, mutta näytti, että lähtee myös nahka jaloista. Siinä kaverit ehdottelivat Eskolle terveyskeskukseen lähtemistä, jossa sukat leikattaisiin irti jalkapohjista. Ja luvattiin, että jos joutuu sairaalaan, niin käydään joka päivä katsomassa ja tuodaan tuoreet kukat joka kerta. Konjakkia ei aiottu tuoda. Lieneekö siitä Esko pahoittanut mielensä, ainakin sisu kasvoi, ja hän repäisi sukat voimalla irti. Jalkapohjat vain punoittivat, muuten asiat olivat hyvin.

Lahtivaja osoitti tarpeellisuutensa heti ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien. Hirvien nylkeminen oli helppoa, nahkat saatiin parempilaatuisina, lihat jäähdytettyä nopeasti ja riiputettua tasaisessa, ihanne lämpötilassa. Ja paloittelussa riitti valoa ja työtasoja. Alettiin paloitella ruhot luuttomiksi ja paistien jälkeen muut lihat jauhettiin.

 
Myös paikalliset karjatilalliset ovat käyttäneet lahtivajaa omaan käyttöön tulleiden eläinten teurastamiseen. Nykyisin määräykset kieltävät tällaisten lahtivajojen käytön kotieläinten teurastukseen ja lihan käsittelyyn

Metsästys on muuttanut muotoaan jo tämänkin seuran toiminta-aikana melko rajusti. On opeteltu lähes koko metsästystapa uudelleen sääntöjen tiukasti määräämäksi. Alussa, etenkin vanhemmilla metsästäjillä oli vaikeuksia noudattaa kaikkia määräyksiä aivan pilkuntarkasti, ja kyllähän niitä vähän rikottiinkin. Vähitellen miehet ja säännöt ovat löytäneet toisensa.

Metsästysmuodoista näkyvintä on ollut tietysti hirvenmetsästys jo siksikin, että se tapahtuu joko isommalla tai pienemmällä porukalla. Alussa seurueen vahvuus oli kuusi henkeä, myöhemmin kasvaen jopa lähelle kahtakymmentä.

Usein samasta ruokakunnasta on ollut metsällä useampiakin miehiä ja naisia, sekä myös aivan ulkopuolisia, muuten vain metsästykseen mielenkiintoa tuntevia henkilöitä. Tämä jos mikä on omalta osaltaan ollut koko kyläyhteisöä kokoava tekijä. Toisaalta on myös todettava, että joskus henkilökemiat eivät myöskään metsästäjillä toimi, jolloin riita on joskus väistämätön. Ikävä vain, kun sen joutuvat kestämään seura ja muut metsästäjät nokitteluna ja jopa maiden vuokrauksen loppumisena. Ehkäpä sitoutuminen ja yhteisöön kuuluminen ei ole ollut kovin voimakasta kaikissa tapauksissa.

Vuonna —61 anottiin lupaa jo kahdelle hirvelle, liekö sitten saatu, mutta —62 ainakin sellainen lupa saatiin. Joskus vuorostaan oli Kochin, Kukertajan ja Kummun Seudun jaettavana yksi ainoa hirvi.

 
Eräänä vuonna oli yhden hirven kaatolupa. Yijö Jääskeläisenja Tauno Tuovisen passiin tuli vauhdilla emä ja vasa. Tuolloin sai ampua emän vaikka sitä vasa seuraisikin. Ruuti paloi molemmilla. Ajomiehen tullessa paikalle Tuovinen ilmoitti, että siellä olee nyt suuri hirvi nurin. Kun mentiin katsomaan, kuolleena olikin vasa, olisiko ennakko jäänyt kiireessä ottamatta. Ainoa lupa kuitenkin meni siihen.

Hirvijahti on muutoinkin värikästä metsästystä. Siellä sattuu ja tapahtuu. Kerran piti äsken mainittujen herrojen, Yrjön ja Taunon, rientää kiireesti Purolasta Lampilan ja Saastamoinen Oy:n rajalle hirvien eteen passiin. Siitä vain juoksujalkaa suorinta
reittiä lävitse erittäin sakean metsän ja ryteikön Tauno lihavana miehenä oli vaikeuksissa ja hän yritti ehdottaa ylempää reittiä, mutta Yrjön mielestä nyt joutanut kiertämään. Ylempänä olisi mennyt noin sadan metrin päässä hyvä, suora polku saman suuntaisesti samaan määränpäähän.

Kerran taas, ehkä vuonna — 60, Laukkasen Aulis ja Räisäsen Matti ampuivat hirven hyvin vennolle suolle. Ja kosteaa nuoskalunta oli reilut puoli metriä. Hevosen menosta suolle ei ollut puhettakaan. Ei kun hirvi rekeen ja miesveto uppurahangessa muutama sata metriä. Ja sitten hevonen aisoihin. Heti ensiponnistuksessa hevonen upposi suohon. Ensin hevonen ylös suosta ja miesveto jatkui. Lopulta maasto kantoi hevosenkin vedon.

Eräänä syksynä ei alkanut tulosta tulla, jolloin sovittiin, että itse kukin saa vuorollaan yrittää naakia, eli kytätä hirviä. Oli Laukkasen Väinön vuoro yrittää. Hän iäksi Purolasta Yötäkön suuntaan, ja kas kummaa, sankassa metsässä seisoi hirvi. Mikäs siinä, Väinö ampui ja latasi aseen uudelleen. Hirvi ei kun seisoi. Väinö ampui toisen kerran, jolloin hirvi kaatui. Ampuja meni tietenkin ampumaan annonlaukauksen. Hämmästys oli jonkin moinen, kun maassa oli kaksi suurta sarvipäätä vierekkäin. Onneksi oli kahden hirven lupa. Toinen painoi 225 kg ja toinen peräti 280.

Viitasaarelaisten kanssa oli alkuaikoina reipasta urheiluhenkeä. Molempien puolien miehet pyrkivät salaa ajamaan itselleen hirviä naapurin alueelta. Usein se myös tuotti tulosta. Matti Räisänen oli kerran pitkällä Viitasaaren puolella kun vastaan tuli ukko Helanterän tuomaripoika, joka kyselemään Matin retkistä. Matti totesi, että hirvimiehiä ja tutkimassa hirvenjälkiä. Tuomari käski mennä omalle puolelle ja olla valmiina, he Iiikuttelevat täällä hirviä —jos vaikka sattuisi teillekin tulemaan. Kului jokunen päivä, niin tuli itse ukko Helanterä Kummun miehiä vastaan syvällä Kummun puolella. Kiväärin lukko oli nenäliinaan käärittynä taskussaan.

Kerran taas Kummun miehet, ainakin Väinö Laukkanen ja Vilho Leinonen olivat menossa rajajokena olevan Rimminjoen yli menevillä pitkoksilla Viitasaaren puolelle kun vastaan tulivat Viitasaaren miehet Kummulle tulossa. Miehet kertoivat kuulumisensa ja kummatkin joukkueet palasivat omille tonteilleen.

 
Yrjö Jääskeläinen ja Onni Ruotsalainen olivat Salmijärven takana etsimässä hirven jälkiä. Takaisin lähdettäessä Yrjö päätti tulla Salmijärven yli jäätä pitkin, Onni taas kiertää omia jälkiään. Jonkun ajan kuluttua tuli Onnia vastaan joku Ziliacus, joka kyselemään Onnin retkistä. Epäili nääs luvattomasta metsästyksestä. Onnin vastaus oli, että saman takia hänkin täällä on liikkeellä tutkimassa noita miehen jälkiä, mutta on jo palaamassa pois kun ei miestä näkynyt.

Yhteistyötäkin Viitasaaren miesten kanssa oli. Kumminkin puolin ilmoiteltiin, jos hirviä oli tullut tai tulossa rajan yli, jotta naapuri osasi olla valmiina. Tavallaan jo seuraavan sukupolven edustaja Reijo Vesterinen ampui kerran hirven vasaa vatsan alle kiveen, josta luoti kimposi virven vatsaan. Hirvi kyllä kaatui, ReijoJ syöksyi sitä pistämään, jolloin hirvi nousi ylös ja läksi juoksemaan. Reijo oli hirven kaulassa ja selässä, yritti nirhata kurkkua puukolla poikki ja huusi toisille: Tulkaa perlkele appuun, tämä perlhana karlkaa. Saihan Reijo vasan viimein talttumaan ja hengiltä.

Erityisen merkittäväa yhteistyö on ollut Kukertajan Paukun kanssa. Jo vuonna —64 on tehty päätös, jossa Paukun miehet saivat luvan metsästää ja ajattaa kettua myös Kunimun Seudun Erämiesten mailla. Samana vuonna tehtiin yhteistyösopimus myös hirviasioissa. Vuosi —64 näyttää olleen huono pienriistavuosi, koska silloin on rauhoitettu metsäkanalinnut ja jänis koko metsästyskaudeksi.

 
Kerran eräs jänismies ampui vahingossa Leinosen mummon lähes valkoisen kissan Purolan lähellä. Metsästäjä tuli Purolaan kahville ja pahoitteli tapahtunutta. Siitä ei isonimin huudeltu, mummo etsi muutaman viikon kissaansa. Kissa kuoli silloin, kyseinen metsästäjäkin on poistunut keskuudestamme.

Eräänä syksynsä Väinö Laukkanen ja Toivo Kanninen hyppäsivät toisistaan tietämättä saman metso lauluun. Huomasivat toisensa vasta ampumahollilla. Metso nurin ja yhteinen paisti Purolassa.

Uusi aika teki tuloaan, joskus sen tuomia muutoksia pelättiin. 1972 tehtiin päätös, jossa kiellettiin asekiikarin käyttö pienriistan metsästyksessä.

 
1996 seura läksi mukaan Keiteleen alueen karhunmetsästykseen. Karhua ei ole kyllä vielä saatu, liekö metsämiehet sitä edes nähneet.

 
Riistanhoitotyö on myös ollut mukana heti seuran alkuvaiheista asti. Alussa kaadettiin haapoja, kohta tulivat ensimmäiset riistapellot ja telkänpöntöt. Ja vuosi - vuodelta tuntuu vain vauhti kiihtyvän. On suuret riistapellot, lintujen ruokinta-automaatit, nuolukiviä sekä jänisten ruokintakatoksia ja heinäjotoksia. Usein kun talvella kuulee mootorikelkan äänen metsästä, on siellä heinäkuorma menossa jäniksille.

Kilpailutoiminta, ennen kaikkea ammuntaan ja metsästykseen liittyvissä lajeissa on kuulunut seuran toimintaan lähes sen alkuhetkistä lähtien. Vuonna — 63 päätettiin ostaa seuralle oma savikiekkolinko. Vuonna —64 perustettiin ampumaurheilukomitea

Metsästysammuntojen piiri- ja SM kilpailuihin ovat osallistuneet erilaisella menestyksellä metsästyshirvessä Esa Karhunen ja Jukka Jääskeläinen sekä metsästyshaulikossa ja metsästystrapissa Olavi Paananen, Kimmo Paananen, Jukka Paananen , Pekka Nuutinen ja Mikko Kanninen

Myös muita totisia koitoksia on käyty. Eräänä vuonna Kummun Seudun Erämiesten joukkue souti kertarunttauksella pohja-ajankirkkoveneen aikasoudussa. Palokunta jauhoi samaa matkaa loppukesän ja viimein niukasti voittikin joukkueemme.